YKA ja Howspace

YKA

Yhteiskunta-alan vaikuttajat verkostoituvat ja oppivat tekoälystä Howspace-alustalla

Tekoälyosaaminen ja sen kehittäminen on viime vuosina noussut kuumaksi puheenaiheeksi. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry YKA on tunnistanut jäsenistönsä keskuudessa erityisen tarpeen tekoälyn ymmärtämiseen. Liiton 12 000 jäsentä näet työskentelee yhteiskunnan kehittämisen – ja myös sen digitalisoimisen – ytimessä, mikä vaatii jatkuvasti uusia kyvykkyyksiä. YKA päättikin lähteä kouluttamaan jäsenistöään tekoälyn maailmaan.

– Alussa järjestimme jäsenillemme kaksi workshop-iltaa, jotka olivat todellisia menestyksiä. Työpajat tulivat täyteen salamannopeasti ja jonotuslistat olivat pitkät. Saimme viestejä ympäri maata, kun monet pyysivät päästä mukaan myös virtuaalisesti. Halusimme myös skaalata yhteiskunnallista vaikuttavuutta osallistujajoukkoa kasvattamalla ja laajensimme kokonaisuuden verkkokurssiksi, valottaa YKA:n osaamispalveluiden asiantuntija, uravalmentaja Heini Hult-Miekkavaara.

– Meillä oli jo ennestään kokemuksia Howspacesta urapalveluiden ja valmennuskokonaisuuksien käytössä. Näin ollen totesimme heti, että emme pysty toteuttamaan tekoälykurssia ilman Howspacea.

– Kokonaisuudesta rakentui aivan erityinen kokonaisuus. Olemme saaneet osallistujilta uskomattoman positiivista palautetta. Jäsenistömme on saanut Suomen parasta oppia tekoälykoulutuksssa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Samalla me saimme erinomaisen kokemuksen parin sadan osallistujan verkkokoulutuksen järjestämisestä.

Vaikuttavuutta yhteisöllisestä oppimisesta

YKA on tehnyt alusta alkaen tekoälykoulutuksissa yhteistyötä Goforen kanssa. Uuden, verkkomuotoisen koulutuskokonaisuuden alkaessa mukaan tuli myös uusia kumppaneita: Lakimiesliitto ja Kunteko 2020 -ohjelma, sekä Digi- ja väestötietovirasto toisena kouluttajana.

Osallistujiksi otettiin yhteensä 240 YKAn ja Lakimiesliiton jäsentä, sekä kuntasektorilla työskenteleviä
johtajia ja asiantuntijoita Kunteko 2020 -hankkeen kautta.

Koulutus koostui kuudesta asiantuntijawebinaarista erillisellä webinaarialustalla ja niihin liittyvästä työskentelystä Howspacessa. Jokaisesta aiheesta oli sekä yhteisiä tehtäviä että omaa reflektointia niin, että kokonaisuus ohjasi asiasisällön reflektointia niin yhteiskunnallisella tasolla kuin osallistujien omien toimintaympäristöjen kannaltakin.

– Howspacen avulla saimme jäsenemme kohtaamaan myös muita osallistujia YKA:n sisältä ja ulkopuolelta. Toivoimme, että saisimme ihmiset matalalla kynnyksellä mukaan kokeilemaan, mitä yhteistyöstä syntyy. Tässä onnistuimmekin erinomaisesti palautteesta päätellen: moni mainitsi nimenomaan yhteisen keskustelun ja muiden osallistujien toimintaympäristöihin jonkinlaisen näkemyksen saamisen suurimmaksi hyödyksi asiasisällön lisäksi.

– Saimme osanottajat pysymään mukana valmennuksessa, sillä menimme selkeästi sisäinen motivaatio, omat tarpeet, voimavarat ja resurssit edellä. Koronakevät toi mukanaan myös oman haasteensa, mutta onneksi olimme jo ennen sitä tehneet päätöksen toteuttaa kurssi kokonaan virtuaalisesti.

Verkko-osallistuminen vaatii luottamusta ja uskallusta

Tekoälykoulutuksen jälkimainingeissa Hult-Miekkavaara iloitsee osallistujien sitoutumisesta ja keskinäisestä verkostoitumisesta. Webinaareissa oli linjoilla parisataa silmäparia, osa katsoi nauhoitteita vielä jälkikäteenkin.

– Howspace on palvellut kokonaisuutta erinomaisesti. Verkko-osallistuminen tuntemattomien kanssa on vaativaa ja kaipaa uskallusta, mutta alusta on toiminut meillä hurjan hyvin. Vielä viimeisen kuukaudenkin aikana Howspace-työskentelyyn osallistui liki 70 prosenttia koko joukosta, Hult-Miekkavaara kiittelee.

– Tavoitteenamme oli rakentaa koulutuksesta käyttäjiensä näköinen, mikä on selkeästi vaikuttanut onnistumiseemme. Ottaen huomioon, että kurssi vedettiin samaan aikaan, kun kaikki muukin työ vaihtui koronapandemian vuoksi virtuaaliseksi, pysyimme aikataulussa ja ihmisten innostus säilyi.

– Se, että kaikki materiaalit ja keskustelut olivat osallistujien saavutettavissa koko ajan, mahdollisti monelle myös osallistumisen kevään haasteista huolimatta. Osallistumisprosentti on ollut koko ajan kova, ja iloksemme peräti kolmasosa halusi suorittaa koulutuksesta saatavan sähköisen osaamismerkin. 

Hult-Miekkavaaran mukaan osallistujat lähtivät heti valmennuksen alussa rohkeasti jakamaan ajatuksiaan ja verkottumaan keskenään. Kaikissa tehtävissä verkostoitumista tuettiin muun muassa pitämällä keskusteluissa kaikkien osallistujien nimet näkyvissä, jotta tutustuminen ja vertaisoppiminen oli mahdollista.

– Annoimme Howspacessa myös osallistujille itselleen käyttöön tekoälytoiminnot, joten kaikki pääsivät testaamaan käytännössä, millä tavalla tekoäly jäsensi yhteisiä keskusteluja. Alustan tekoälyominaisuudet tukivat mukavasti kokonaisuuttamme.

”Osallistujat kertovat saaneensa työkaluja ja ymmärrystä vaikuttaa itse tekoälyratkaisujen käyttöönottoon.”

Valmennus- ja fasilitointiosaaminen verkkokoulutuksen ytimessä

Hult-Miekkavaara kertoo onnistumiskokemuksen takana olevan hyvän suunnittelun ja prosessin kiinnittymisen osallistujien jokapäiväiseen työhön. Alussa pelisäännöt mietittiin tarkkaan ja ihmisiä kannustettiin osallistumaan yhteiseen tekemiseen rakentavasti.

– Meille oli tärkeää, että jokainen uskaltaisi liittyä keskusteluun avoimesti ja suhtautuisi arvostavasti muiden kokemuksiin, ja antaisi tilaa myös oman ajattelun kehittymiselle. Pitkissä valmennusohjelmissa on tuettava sekä kunkin osallistujan oppimisprosessia että ryhmän yhteistä kehittymistä.

Hult-Miekkavaara näkee uudenlaisten palveluiden tarjoamisen ja uudistumisen keskeisenä liittotyön haasteena. Jäsenille on tarjottava uusia, ilmiöpohjaisia koulutuskokonaisuuksia, jotka istuvat heidän omaan kontekstiinsa, ja antavat kyvykkyyksiä toimia yhä kompleksisemmaksi muuttuvassa maailmassa. 

– Jäsenemme rakentavat jokaista kansalaista koskevia yhteiskunnallisia järjestelmiä, joten on huikeaa, että voimme kartuttaa heidän kanssaan ajankohtaista osaamista. Ahaa-elämyksiä ja valtavaa innostusta on ollut ilmassa läpi valmennuksen. Osallistujat kertovat ymmärtäneensä, mitä tekoäly tarkoittaa, miten se on tullut näkyväksi omassa työssä ja organisaatioissa ja ennen kaikkea, miten he ovat saaneet työkaluja ja ymmärrystä itse vaikuttaa tekoälyratkaisujen käyttöönottoon. Tämän parempaa palautetta emme olisi voineet saada.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Näytä kaikki
PAM

PAM uudistaa toimintaansa Howpacen avulla

Howspace tarjoaa helppokäyttöisen ja monipuolisen alustan liittokokouksen valmisteluun, yhteiskehittämiseen ja kokoukseen liittyvän viestinnän keskittämiseen.

Lue lisää
Basware

Basware tehosti yhteiskehittämistä satojen asiakkaidensa kanssa Howspacen avulla

Basware etsi kattavaa ratkaisua, joka mahdollistaisi tehokkaan yhteiskehittämisen ja osallistamisen yli organisaatiorajojen.

Lue lisää
Suomen Ekonomit

Digitaalisen yhteistyön pioneeri: Suomen Ekonomit uudistaa toimintaansa rohkeasti kokeillen

Howspace tukee loistavasti ammattiliiton keskeisintä tehtävää: yhteistyön lisäämistä kaikilla osa-alueilla. Howspace-käyttö on laajentunut useaan eri tarkoitukseen alustan käyttöönoton jälkeen.

Lue lisää
Näytä kaikki