Tuo yhdelle alustalle.

“Ennen Howspacea yhteistyö oli haastavaa, sillä ihmiset ja tieto olivat hajallaan eri sovellusten ja työkalujen välillä. Howspacessa kaikki on koottu samaan paikkaan. Osallistujat näkevät toistensa profiilit, ideat ja yritykset, joita he edustavat, mikä helpottaa verkostoitumista ja yhteistyötä.”
116 tykkäystä

“Ihmiset kokevat, että kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve toteutuu Howspacessa paremmin kuin aiemmissa kasvokkaisissa kokouksissa, joissa ehkä vain äänekkäimmät saivat mielipiteensä esille.”
120 tykkäystä

“Howspace luo yhteyden asiakkaidemme, loppukäyttäjiemme ja suunnittelutiimimme välille. Sen avulla voimme olla tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaidemme kanssa, vaihtaa ideoita ja kerätä palautetta.”
120 tykkäystä

“Howspacen avulla voimme rakentaa aidosti osallistavia kokonaisuuksia, jotka mahdollistavat yhteistyön ja oman osaamisen kehittämisen seurannan koko valmennuksen ajan – aina yhteisten kohtaamisten aikana, niitä ennen ja niiden jälkeen.”
117 tykkäystä

”Yksinkertaisen, saavutettavan ja joustavan työkalun löytäminen oli onnistumisemme avain. Emme halunneet staattista alustaa, vaan keskustelupaikan, joka voi kulkea ja muotoutua kanssamme prosessin edetessä. Yhdessä Howspacen tiimin kanssa loimme tilan merkitykselliselle dialogille. Paikan, jonne jokainen voi liittyä helposti ja jossa pystymme vastaamaan myös viime hetken toiveisiin ja tarpeisiin.”
120 tykkäystä

”Keskusteluun Howspace-alustalle pystyttiin kutsumaan samalla kertaa yli 20 000 lääkäriä eri puolilta Suomea. Saimme lääkäreiltä yli 600 sivua pitkiä, perinpohjaisia kirjoituksia terveydenhuollon perusperiaatteiden uudistamiseen liittyen. Tekoäly auttoi tekstimassan tiivistämisessä ja nopeutti työtämme.”
120 tykkäystä
Howspacen ominaisuudet
Ota jokaisen osaaminen hyötykäyttöön tekoälyavusteisen keskustelun avulla.
Uusia ratkaisuja tulevaisuuden työn asettamiin haasteisiin
Ilmaiset mallipohjat
Muokattavien mallipohjien avulla luot toimivan työtilan hetkessä. Samanaikaista ja eri aikaan tapahtuvaa työtä tukevat templatet tarjoavat erinomaisen pohjan muutosprosesseihin, oppimiseen ja päivittäisen yhteistyön tueksi. Galleriasta löydät Howspace-käyttäjien rakentamia, toimivia mallipohjia useisiin eri käyttötarkoituksiin.
Vaikka sinulla ei vielä olisi Howspace-tiliä, voit käyttää mitä tahansa mallipohjaa yhdessä Howspacen ilmaisversion kanssa.
Integraatiot
Käytätkö työssäsi myös muita työkaluja? Ei hätää! Howspace tukee myös ulkoisia ohjelmistoja. Voit upottaa sisältöä suoraan työtilaan esimerkiksi Google Sheetista, Mirosta, Calendlysta ja monista muista ohjelmista.
Howspacessa on myös Partner API, joka mahdollistaa mm. automaattisen työtilojen luonnin ja käyttäjähallinan.
Lue lisää kahdesta suosituimmasta integraatiosta
Ecosystem & roadmap
Kehitämme Howspacea yhdessä, sinun kanssasi.
Vieraile uudella Howspace Ecosystem -sivustolla
Näin Howspace toimii
Ohjaa yhteistä tekemistä ja tue merkityksellistä keskustelua virtuaalisesti, kasvokkain tai hybridinä.
Asiakastarinat
Näytä kaikki
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue: “Kestävä muutos etenee alhaalta ylöspäin”
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue hyödyntää Howspace-alustaa muutosviestinnässä, organisaatiokulttuurin muotoilussa ja osallistavassa strategiatyössä. Howspace tukee hyvinvointialuesiirtymää.

Moniammatillinen tiimi tukee kuntoutujia virtuaalialustalla
Kuntoutuskeskus Kankaanpään moniammatillinen tiimi tukee Kelan diabeteskuntoutujia virtuaalisesti Howspace-alustalla.

Mukamas Learning Design sitoutti yli 600 opiskelijaa aitoon vuoropuheluun
Mukamas Learning Design tuki yli 600 osallistujan sitoutumista Suomen suurimman ammattiopiston kick-off tapahtumassa.
Asiakkailta kuultua

”Puolueeton tekoäly kategorisoi keskusteluja ja nostaa esiin keskeisimmät asiat tehden samalla näkyväksi myös sellaiset näkökulmat, jotka olisivat saattaneet jäädä osallistujilta huomaamatta ihmismielen subjektiivisuuden vuoksi.”
Niko Tuominen
VP of Strategy, Fellowmind

“Dialogin rakenne muodostuu Howspacessa hyvin erilaiseksi kuin muualla. Howspacessa vaikuttavaa on, että osallistujat kutsutaan mukaan juuri siihen paikkaan, jossa ollaan menossa, tekemään juuri se asia, joka on nyt keskeistä. Kaikki on osallistujalle näkyvissä yhdellä tarjottimella, ja kokonaisuus on rakennettu valmiiksi pieniksi suupaloiksi.“
Pertti Siekkinen
Muutosjohtamisen erityisasiantuntija, Senaatti

“Kotimainen Howspace tuntui heti luotettavalta valinnalta työpajojen fasilitointiin, sillä helpon käyttöönoton lisäksi yleisen tietosuoja-asetuksen noudattaminen oli liitolle erityisen tärkeää. Howspace helpottaa tiedon paketointia, mahdollistaen kaikenlaisen sisällön ja materiaalin kokoamisen yhteen paikkaan.”
Markus Lappi
Projektiasiantuntija, Pirkanmaan liitto
Usein kysytyt kysymykset
Aloita Howspacen käyttö ilmaisella kokeiluversiolla ja rakenna ensimmäinen työtilasi heti. Jos tarvitset lisäinspiraatiota tai haluat luoda toimivan työtilan nopeasti, vieraile Template Galleryssa, jonne olemme koonneet Howspace-käyttäjien tekemiä ja toimiviksi havaittuja mallipohjia. Ilmaisjakson aikana voit kokeilla niin montaa templatea, kuin haluat.
Kaipaatko henkilökohtaisempaa perehdytystä tai ilmaisen tuote-esittelyn? Ota yhteyttä, niin autamme mielellämme!
Kolmannen osapuolen asiantuntijaorganisaatio arvioi Howspace-työtilojen saavutettavuuden lokakuussa 2020. Sekä tekniset ratkaisut että kaikki työtilaan lisätty sisältö on huomioitu arviossa. Tutustu koko arviointiin täällä.
Howspace toimii tällä hetkellä yhdeksällä eri käyttökielellä: englanti, suomi, ruotsi, hollanti, ranska, tanska, saksa, norja (bokmål) ja espanja. Tekoälyominaisuudet tukevat näiden lisäksi useita muita kieliä, ja viimeisimmän luettelon niistä löydät täältä.
Howspace on ehdottomasti tietoturvallinen ja GDPR-yhteensopiva. Arvostamme asiakkaidemme turvallisuutta ja säilytämme kaikkia Howspace-työtiloja suojatuissa tietokeskuksissa niihin tarkoitetuilla palvelimilla. Lisätietoja löydät Privacy Policy -sivulta.
Howspace on rakennettu tukemaan vaikuttavaa yhteistyötä, dialogia ja prosesseja, joiden avulla sekä tehostetaan päivittäistä työskentelyä että uudistetaan yhteistyön tapoja jatkuvasti ja pitkäjänteisesti. Howspacen avulla keskustelut ja yhteistyö saadaan koottua yhteen paikkaan, ja jokaisella kokonaisuudella on oma fasilitaattorinsa, joka ohjaa yhteistä tekemistä. Howspace tukee yhteisen tavoitteen ja tarkoituksen saavuttamista ja hälytöntä osallistujakokemusta.
Monet asiakkaamme käyttävät Howspacea myös erilaisten arkea tukevien työkalujen, kuten Microsoft Teamsin, Zoomin ja Slackin rinnalla tehostaakseen yhteistyötä ja osallistumista sekä saadakseen jokaisen äänen kuuluviin keskeisissä prosesseissa. Tutustu Microsoft Teams -integraatioomme nähdäksesi, kuinka voit tuoda Howspace-työskentelyn näppärästi myös osaksi Teams-ympäristöä!
Ehdottomasti! Kaikkia Howspacen värejä, logoja ja taustoja voi muokata näppärästi ilman koodaamista, mikä tekee brändäyksestä helpon ja hauskan osan prosessia. Myös valmiit mallipohjamme ovat täysin muokattavissa brändisi visuaaliseen ilmeeseen sopiviksi.
Howspacen admin-käyttäjät saavat pääsyn työtilan aktiivisuutta kuvaavaan näkymään, jonne kertyy tietoa käyttäjien osallistumisasteesta ja liikkumisesta työtilan eri sivuilla. Adminina voit seurata käyttäjien aktiivisuutta työtilassa myös widget-kohtaisesti eri sivuilla. Kertynyt aktiivisuusdata voidaan ottaa ulos excel-tiedostona, jolloin dataa on mahdollista tarkastella Howspace-ympäristön ulkopuolella.
Erityisesti osallistujien etenemisen seurantaan tarkoitetut Aktiivisuuskooste- ja Koe-widgetit on kehitetty tehostamaan koulutusten ja opintokokonaisuuksien fasilitointia ja arviointia. Niiden avulla tarkastelet kätevästi tiettyjen tehtävien, moduulien tai kokeiden suorittamista.