Nitor ja Howspace

Nitor

Nitorin parhaat opit – miten digitaalisuus voi tukea oppimista ja koulutusten fasilitointia

Pandemian pakottaessa asiantuntijatyön verkkoon digitaalinen insinööritoimisto Nitor vei pikavauhdilla kaikki koulutukset virtuaalisiksi. Homma kiihtyi pikaisesti nollasta sataan: Ensimmäisen runsaan vuoden aikana vedettiin yli sata online-koulutusta. Ennen koronaa verkkovalmennuksia ei oltu järjestetty vielä yhtäkään.

”Yli sata online-koulutusta on iso juttu! Howspace on ollut yksi keskeisistä elementeistä tehdessämme koulutustemme oppimismuotoilua. Olemme nauttineet Howspacen käytöstä, ja asiakkaamme ovat olleet siihen tyytyväisiä. Howspace on tullut pikkuhiljaa mukaan liki kaikkiin koulutuksiimme,” avaa Nitorin senior lean-agile coach Suvi Myllykangas.

Howspace-akatemia toi uusia ideoita ja siivitti käytön laajentamista

Loikka koulutusten muotoilusta ja kääntämisestä kasvokkaisvalmennuksista virtuaalisiksi oli iso muutos sekä organisaatiolle itselleen että koulutuksia tilaaville asiakkaille. Etätyösuosituksen alettua koulutuksia peruuntui alkuun paljon, mutta verkkoverkkovalmennuksia alettiin kokeilla heti. Kokemusta karttui ensimmäisen kevään aikana valtavasti. Howspace astui mukaan muutaman kuukauden Zoomia ja Muralia yhdistelleiden kokonaisuuksien jälkeen.

”Ennen etätyöbuumia käytimme Howspacea lähinnä luokkahuonekoulutusten tukena materiaalien jakamiseen. Alustan ominaisuudet olivat meillä suppeasti käytössä. Myönnettäköön, että ihmettelin itsekin, miksi käytämme tällaista ulkoista materiaalipankkia,” Myllykangas muistelee.

”Howspacen ympärillä oli kuitenkin niin paljon hypetystä, että päätin osallistua Howspace-akatemiaan ja katsoa, olisiko työkalussa muutakin potentiaalia. Akatemian aikaan olin ihan ’wow’. Imin valtavasti ideoita ja kannustin kaikkia kollegoitanikin Howspacen käyttöön, kun näin, miten suppeasti olimme sitä käyttäneet. Kun sain itse kokea osallistujan näkökulmasta, miltä fasilitoitu prosessi voi tuntua, ajattelin, että asiakkaammekin voisivat oppia tästä lisää”

TOP5: Näin digitaalinen fasilitointi tukee oppimista ja koulutusten järjestämistä

Nyt Myllykangas ja hänen kollegansa, training manager Susu Kukkonen kertovat oppiensa mukaiset viisi keskeisintä hyötyä, joita Howspacen käyttö ja digitaalinen fasilitointi voi organisaatioille ja koulutusten järjestäjille tuoda.

1. Nopeuttaa liikkeellelähtöä

Digitaalinen fasilitointi on vauhdittanut koulutusten starttia. Jään murtamisen ja kameroiden päällä pitämisen haaste sekä esittäytymiskierrosten energiattomuus ovat alkaneet hälvetä, kun työ aloitetaan jo ennen ensimmäistä tapaamista.

”Nykyään pyydämme ihmisiä aina esittäytymään ja kertomaan odotuksistaan jo ennakkoon. Autamme koko porukkaa yhdessä tutustumaan käsiteltäviin teemoihin ja yhteistyön periaatteisiin hyvissä ajoin. Ensimmäisissä online-koulutuksissa alun taustoitukseen saattoi mennä 45 minuuttia. Nyt tämä hoituu alle 5 minuutissa ja pääsemme suoraan asiaan.”

Uusi, rivakampi aloitus sitouttaa osallistujia prosessiin ja orientoi ryhmää yhteiselle matkalle.

”Tällä tavalla voimme heti alusta asti luoda osallistujille kokemuksen siitä, että vastuu tehtävien teosta ja oppimisesta siirtyy heille itselleen ja muille osallistujille. Tehtäviä ei tehdä kouluttajia varten, vaan itselle ja muille osallistujille tietoon ja nähtäväksi.”

2. Aktiivinen osallistuminen lisää ammatillista itsevarmuutta

Nitor on painottanut koulutustensa uudistamisessa oppimismuotoilua. Osallistujille halutaan tarjota ”wow-elämyksiä”. Kouluttajan roolia käännetään oppimisen fasilitoinnin suuntaan ja käänteiseen, yhteisölliseen oppimiseen.

”Näinä aikoina ihmiset voivat aina ahmia tietoa lukemalla tai kuuntelemalla podcasteja. Me haluamme kuitenkin tarjota heille sosiaalisia, sitouttavia ja mukaansatempaavia koulutuskokonaisuuksia, joissa yksilöllä itsellään on iso ja aktiivinen rooli oppijana. Tämä lisää myös osallistujien ammatillista itsevarmuutta, kun he voivat keskenään jakaa ajatuksia ja vinkkejä omassa roolissaan toimimiseen,” Myllykangas selvittää.

”Jos yksilö kokee olonsa hyväksi omassa roolissaan ja omien vastuidensa kanssa, koko taustalla oleva organisaatio hyötyy. Yleinen tehokkuus ja hyvinvointi kasvavat, kun ihmiset oppivat ja ovat sinut rooliensa kanssa.”

3. Opit kiinnittyvät arkeen entistä tehokkaammin

Online-koulutusten osuvuudesta kertoo Myllykankaan mukaan myös se, miten hyvin koulutuksissa opitut asiat ovat alkaneet iskostua osallistujien arkeen. Kun ihmiset kysyvät ja jakavat kokemuksiaan Howspacessa, uusia keskusteluja syntyy ja oppeja palataan jakamaan muille kohtaamisten ulkopuolellakin.

”Aikaisemmin ihmisillä oli workshopeissa täysi energia päällä. He huokuivat innostusta viedä asiat käytäntöön. Meillä ei kuitenkaan ollut tuolloin keinoja tukea sitä, että opit todella vietäisiin osaksi arkea. Nyt huomaamme, että energiat pysyvät paremmin yllä myös koulutusten loputtua.”

”Kun osallistujamme reflektoivat opittua ja koettua, tekevät toimintasuunnitelmia ja miettivät, miten oppeja voisi viedä omaan työhön, asiat eivät unohdu yhtä nopeasti.”

4. Vain yksi paikka koulutuksia ennen, niiden aikana ja jälkikäteen

Koko koulutuskokonaisuuden keskittäminen yhteen paikkaan on Myllykankaan ja Kukkosen mukaan yksi keskeisimmistä työtä ja koulutusten koordinointia helpottavista asioista. Lisäksi oppimisesta tulee yhteistä, kun moduulien välissä on tehtäviä, jotka liittyvät kiinteästi omaan työhön.

”Emme halua, että koulutuspäivinä vain tullaan yhteen ja kouluttajat kouluttavat käsiteltäviä teemoja osallistujille. Meidän tavoitteemme on olla auktoriteettien sijaan fasilitoimassa oppimista, joka tapahtuu jokaisen omalla ajalla, myös varsinaisten koulutuspäivien ulkopuolella,” Myllykangas avaa.

”Howspacen avulla olemme voineet yhtenäistää koulutarjontaamme, ja palvelumme todella näyttävät meiltä. Alusta kerää kaiken tiedon yhteen paikkaan, jolloin viestintä ja sen suunnittelu sujuvat asiakkaiden kanssa mutkattomasti. Varmistamme vain, että kaikki löytävät tiensä työtilaan ja kokemus on eheä läpi koko kokonaisuuden,” Kukkonen lisää.

5. Mahdollistaa palveluiden kansainvälistymisen ja globaalin yhteistyön

Nitorin asiakkaina on organisaatioita Suomen lisäksi ympäri maailmaa. Koulutuspalveluiden digitalisoiminen on tuonut pandemian myötä kuvaan myös entistä enemmän globaaleja yrityksiä. Toiset istuvat koulutuksissa nyt toiselta mantereelta jopa keskellä yötä.

”Asiakkaamme ovat suomalaisia, globaaleja organisaatioita, jotka voivat nyt osallistaa koulutuksiin mukaan myös muissa maissa olevaa henkilöstöä. Kun matkustamista on rajoitettu, ihmiset ovat tottuneet kohtaamaan toisiaan entistä ketterämmin etänä,” Myllykangas iloitsee.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Näytä kaikki
Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK

JAMK Biotalouden yrityskiihdyttämössä yhteiskehitetään uusia innovaatioita

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalouden yrityskiihdyttämössä luodaan uusia innovaatioita ja kestävää liiketoimintaa Howspace-alustalla.

Lue lisää
Karelia ammattikorkeakoulu

Karelia-ammattikorkeakoulu hyödyntää Howspacea strategiatyössä ja osana opetusta

Karelia-ammattikorkeakoulu tarvitsi ketterän alustan tukemaan erilaisia prosesseja, kuten strategiatyötä, tutkimus- ja kehittämishankkeita sekä verkko-opetusta. Haussa oli ratkaisu, joka edistäisi sisäistä tiedon jakamista ja yhteistyötä.

Lue lisää

E.ON ja Implement: Näin saat yli 200 toisilleen tuntematonta johtajaa kehittymään yhdessä

Implement sai Howspacen avulla E.ON:n 200 johtajaa sitoutumaan yhteiseen kehitystyöhön virtuaalisesti.

Lue lisää
Näytä kaikki