Kone ja Howspace

KONE

Hissiyhtiö Koneen kulttuurin ytimessä henkilöstö: ”Uusissa arvoissa kuuluu ihmistemme ääni!”

Maailman johtava hissejä ja liukuportaita valmistava Kone Oyj on yhteisöllisen kulttuurinrakentamisen edelläkävijä. Arjen tekemisen ytimessä ovat yrityksen arvot, jotka ohjaavat päivittäistä työtä ja kehittämistä.

Koneella on käynnissä kattava kulttuurin kehittämisohjelma, jonka keskiössä ovat henkilöstön kuuleminen ja arjen tarinoiden esiin tuominen. Osana aktiivista kulttuurin kehittämistä myös organisaation arvot päivitettiin. Koneen Head of Culture Journey, KTT Lotta Vuoristo iloitsee nyt siitä, miten hyvin uudet arvot ovat juurtuneet osaksi organisaation arkea.

”Meillä todella on arvot, joissa kuuluu ihmistemme ääni, ja jotka henkilöstömme oikeasti muistaa. Uskon, että uudistetut arvot on otettu näin hyvin omaksi siitä syystä, että niiden rakentamisessa on käytetty henkilöstöllemme tärkeitä ja ominaisia termejä, joita he käyttävät puhuessaan työstään Koneella.”

Vuoristo ei pidä arvojen nopeaa juurtumista itsestäänselvyytenä globaalissa, 60 000 hengen organisaatiossa.

”Arvot on otettu meillä todella lämpimästi vastaan, ja palaute on ollut kuukausitasolla kautta linjan erinomaista. Ihmiset sanovat, etteivät enää edes muista, mitä vanhat arvomme olivat.”

Vuoristo pitää tulosta sikälikin hienona, että arvojen lanseeraamisesta on vasta alle vuosi.

”Tuohon väliin meillä on mahtunut myös esimerkiksi strategianvaihdos ja tilinpäätöksen kasaaminen. Arvojen ympärille rakennettu viestinnällinen kokonaisuus on selvästi ollut todella onnistunut. Lisäksi sillä on ollut iso vaikutus, että olemme saaneet kokonaisuudesta henkilöstömme näköisen.” 

Pandemia vauhditti virtuaalisten työskentelytapojen kokeilua kulttuurinmuutoksen tukena

Kone aloitti Vuoriston tiimin johdolla arvotyönsä alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti juuri, kun Covid-19-pandemia laittoi matkustamiset pannaan ja henkilöstön etätöihin.

”Korona iski samaan aikaan arvotyömme liikkeellelähdön kanssa. Ilman sitäkin meidän olisi ollut mahdotonta osallistaa henkilöstöämme eri maista ja toimipisteistä näin laajasti mukaan yhteiseen tekemiseen, mutta pandemian myötä virtuaalisen toimintatavan merkitys kasvoi entisestään.” 

Howspace tuki Konetta kulttuurin uudistamisen matkalla ja arvotyössä. Mukaan otettiin ensimmäisessä vaiheessa täsmäotannalla muutama sata henkilöstön jäsentä ympäri maailmaa.

”Lisäksi kaikki 60 000 työntekijäämme otettiin mukaan kulttuurityöhön normaalien, vuosittaisten organisaatio- ja henkilöstötyytyväisyyskyselyjen kautta,” Vuoristo avaa.

”Howspacen avulla saimme arvotyöhön mukaan ihmisiä kaikilta geografisilta alueiltamme. Keskusteluihin osallistui myös paljon ihmisiä, joiden kanssa meillä on ollut aiemmin haasteita yhteistyön ja keskustelun synnyttämisessä ilman, että olemme matkustaneet paikanpäälle ja konkreettisesti tehneet töitä yhdessä. Kaikki olivat todella innokkaita ja aktiivisia.”

”Koen, että Howspace todella antaa yksilölle mahdollisuuden vaikuttaa ja olla osana päätöksentekoa.”

Virtuaalinen työskentely toi yhteen kollegat ympäri maailmaa

Vuoriston mukaan keskeisenä haasteena arvotyön rakentamisessa oli saada näkyviin aitoja kokemuksia, tarinoita ja tunnelmapaloja. Lisävärejä ja -nyansseja haettiin vapaaehtoisilta prosessin edetessä.

”Pyysimme osallistujiamme esimerkiksi lähettämään valokuvia arjestaan, ja ajattelin aluksi, ettei niitä juurikaan tulisi. Todellisuudessa monet lähettivätkin otoksiaan: Osa oli maski päässä työmaalla, osassa kuvista näkyi lapsia syömässä aamiaista työpöydällä olevan koneen vieressä. Kuvilla ei haettu hyväksyntää johdolta, vaan niitä haluttiin aidosti jakaa kollegoiden kesken.”

Keskustelukuhina osoitti Vuoriston mukaan, että organisaatiossa eli jo vahva ja yhteisöllinen kulttuuri, jonka päälle oli hyvä luoda uutta.

”Ihmiset kannustivat ja tukivat toisiaan positiivisesti. Osallistamisen malli oli selvästi meillä jo sisäsyntyisesti olemassa, vaikkei kokemusten jakaminen vielä ollutkaan aiemmin näkynyt näin laajasti.”

Digitaalisuus on tullut jäädäkseen: Yksilöiden kuuleminen lisää tasa-arvoa ja monimuotoisuutta

Vuoristo näkee digitaalisten työtapojen tulleen osaksi Koneen – kuten muidenkin organisaatioiden – jokapäiväistä arkea. Vaikka pandemiatilanne alkaisikin pian helpottaa, eivät uudet, opitut työnteon tavat ole katoamassa.

”Henkilöstön äänten kuulemisen ja osallistamisen merkitys kasvaa tulevaisuudessa entisestään, eikä digitaalisten työskentelytapojen yleistyminen johdu vain ohimenevästä pandemiasta. Maailmanlaajuisen trendin mukaan yhteisöllisyyden ja merkityksellisyyden kokemisen teemat ovat kasvussa.”

”Virtuaaliset työskentelytavat edistävät lisäksi tasa-arvoisuutta, kun analyysien luomisessa eivät ole pelissä ainoastaan ihmisen näpit, vaan tekoäly voi tukea keskustelujen analysointia. Koen, että Howspace todella antaa yksilölle mahdollisuuden vaikuttaa ja olla osana päätöksentekoa.” 


Jokainen organisaation muutos- tai kehittämisprosessi on mahdollista viedä virtuaalisessa ympäristössä läpi tehokkaasti ja vaikuttavasti. Haluatko kuulla lisää esimerkkejä ja kokemuksia? Lataa maksuton oppaamme organisaation kehittämisestä!

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Miten rakentaa organisaatiomuutosta tehokkaasti digitaalisessa ympäristössä

Lataa ilmainen oppaamme saadaksesi käytännön ideoita organisaatiokehittämisen prosessien toteuttamiseen digitaalisten välineiden avulla. Oppaastamme löydät myös tietoa muutosjohtamisen trendeistä ja esimerkkejä virtuaalisten työtapojen vaikutuksista organisaation kehittämiseen.

Lue lisää
Fellowmind ja Howspace

Microsoft-kumppani Fellowmind loi osallistavan datastrategiaprosessin Howspacen avulla

Fellowmindin konsultit rakensivat asiakkailleen osallistavan datastrategiaprosessin Howspace-alustalle. Howspace tukee erinomaisesti Microsoftin tuoteportfoliota.

Lue lisää
Wärtsilä ja Howspace

Henkilöstön sitoutuminen keskiössä: Wärtsilä Energy osallisti kaikki mukaan strategiatyöhön

Wärtsilä Energy päätti osallistaa koko organisaationsa strategiatyöhön ja ottaa käyttöönsä entistä ketterämmät työskentelytavat mukautuakseen energiateollisuuden muuttuneisiin vaatimuksiin.

Lue lisää