SDP ja Howspace

SDP

Läsnäolo on avain SDP:n työntekijäpäivissä – nyt se todistetusti onnistuu myös digitaalisesti

Suomen Sosialidemokraattiselle puolueelle kevät 2020 on tuonut tulleessaan monenlaisia muutoksia. Lähes 40 000 puoluejäsenestä ja yli 700 aktiivisesta paikallisyhdistyksestä koostuva yhteisö on aloittanut toimintansa digitalisoimisen matkan jo vuosikausia sitten, mutta koronaviruksen mukanaan tuoma erikoistilanne tuntuu toiminnassa niin politiikan kuin järjestötyönkin tasolla. 

Jarkko Piirainen, SDP:n digitaalisten palvelujen kehittäjä ja pitkän linjan digiammattilainen on tärkeä tuki puolueen digimatkalla. “Se että löydämme oikeat tavat osallistaa yhteisöämme digitaalisesti riippumatta aiemmista digitaidoista on meille todella tärkeää”, kertoo Jarkko.

Työntekijäpäivien tutut rutiinit uusiksi 

Koko Suomea ja maailmaa ravistelevat tapaamis- ja matkustamisrajoitukset laittoivat SDP:nkin kevään tapahtumakalenterin uusiksi.

“Olimme itseasiassa työskentelemässä Howspace-alustalla puoluekokouksen digitalisoimisen kanssa, kun puoluekokous jouduttiin uudelleenaikatauluttamaan syksyyn. Samalla tajusimme, että meidän pitää keksiä tapa järjestää kevään työntekijäpäivät digitaalisesti, joten suunnittelemisen aloittaminen samalla alustalla tuntui luontevalta”, Piirainen kertoo,

SDP:n työntekijäpäivät ovat 3-4 kertaa vuodessa järjestettävä kohtaaminen, joka tuo puolueen työntekijät ympäri Suomen yhteen käymään läpi edellisen ajanjakson saavutuksia ja suunnittelemaan seuraavan jakson töitä.

“Työntekijäpäivissä läsnäolo ja sosiaalinen aspekti ovat todella tärkeitä – pitää olla aikaa keskustelulle, kohtaamiselle ja rentoutumisellekin. Kohtaamisrajoitusten saapuessa ensimmäinen ajatus työntekijäpäivien suhteen oli, että harmi kun joudumme perumaan ne. Sitten aika nopeasti syntyi ajatus niiden pitämisestä digitaalisesti, ensiajatuksena käyttää vain Teamsia. Sitten kun pohdimme tarkemmin, miten haluamme osallistaa yhteiseen työskentelyyn laajemmin ihmisiä ja minkälaisia työpajamenetelmiä haluamme käyttää, selkeni että haluamme ottaa työskentelyyn myös Howspacen”, Piirainen kuvailee.

”Järjestäjänä hienoa oli myös se, että työkalu tosiaan oli niin intuitiivinen ettei sen käyttöön tarvinnut laatia käyttäjille mitään erillisiä ohjeita.”

Digitaalinen yhdessäolo: “Suunnittele hyvin, mutta huolehdi että päivässä on väljyyttä”

SDP:n digitaaliset työntekijäpäivät olivat monipuolinen kokoelma erilaisia digitaalisen yhdessä tekemisen ja olemisen tapoja. Piiraisen mukaan digitaalisessa työskentelyssä saatiin paljon hyvää yhteistä tekemistä ja ajattelua aikaan. Päivien huolellinen suunnittelu on tärkeää, samoin kuin se, että aikataulussa on joustoa ja aikaa pitää taukoja. Työskentely aloitettiin aamulla fyysisiä päiviä myöhemmin ja lopetettiin aiemmin. Taukoja tarvitaan, ja päiviin mahtui myös vapaamuotoisempia osioita kuten pizzalounasta ja valokuvauskilpailua ulkona. Tärkein digitaalisen osallistamisen prosessi oli aivomyrskytyöpaja, jossa ennalta jaetuissa ryhmissä pohdittiin keinoja puolueen toiminnan sopeuttamiseksi poikkeusoloihin.

“Omat suurimmat huoleni kohdistuivat siihen, että osaavatko kaikki käyttää kaikkia työkaluja ja löydämmekö aina oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan oikeissa ryhmissä. Nämä osoittautuivat kuitenkin aiheettomiksi; vuorovaikutus työtilassa alkoi sujuvasti jo ennen varsinaisten työntekijäpäivien alkua, ja sinne löydettiin perille aiemmista digitaidoista riippumatta. Ajattelin että alustasta ja työtavasta toiseen siirtyminen voisi olla osallistujille hankalaa, mutta se toikin palautteen mukaan toimintaan kaivattua vaihtelua. Järjestäjänä toki hienoa oli myös se, että työkalu oli tosiaan niin intuitiivinen ettei sen käyttöön tarvinnut laatia käyttäjille mitään erillisiä ohjeita”, Piirainen summaa päivien kulkua.

Uudet tavat jäävät käyttöön myös poikkeustilan jälkeen 

Uusi tapa järjestää työntekijäpäivät sai osallistujilta niin positiivista palautetta, että sen jatkamista suunnitellaan myös poikkeusajan jälkeen. 

“Ajoittainen fyysinen kohtaaminen tuo lisäarvoa varsinkin epäviralliseen vuorovaikutuksen, mutta näistä uusien työtapojen kokeiluista rohkaistuneena uskomme, että jatkossakin digitaalinen työntekijäpäivä jää kalenteriin ainakin kerran vuodessa. Näin voimme säästää niin rahaa, osallistujien aikaa kuin luontoakin.”

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Näytä kaikki
Kajaanin kaupunki

Kajaanin kaupunki osallistaa asukkaat budjetointiin Howspacella

Kajaanin kaupunki toteutti osallistuvan budjetoinnin kokonaisuudessaan Howspacella. Ideoiden keräämisen ja äänestämisen lisäksi myös sisäinen yhteistyö tapahtui samalla alustalla.

Lue lisää
PAM

PAM uudistaa toimintaansa Howpacen avulla

Howspace tarjoaa helppokäyttöisen ja monipuolisen alustan liittokokouksen valmisteluun, yhteiskehittämiseen ja kokoukseen liittyvän viestinnän keskittämiseen.

Lue lisää
Basware

Basware tehosti yhteiskehittämistä satojen asiakkaidensa kanssa Howspacen avulla

Basware etsi kattavaa ratkaisua, joka mahdollistaisi tehokkaan yhteiskehittämisen ja osallistamisen yli organisaatiorajojen.

Lue lisää
Näytä kaikki