Digitaalinen työkalu räjäytti konsultointi- ja koulutusmetodit – Case: Sovelto

By

Click here to read the case story in English.

Sovelto on käyttänyt Howspacea kymmenissä erilaisissa koulutus- ja konsultointiprojekteissa. Kun ihmiset pystyvät nykyisin opettelemaan perusasioita itsenäisestikin, soveltaminen ja sekä virtuaalinen että fyysinen yhteistyö nousevat entistä arvokkaammiksi. Samalla kouluttautuminen ja konsultointikin muuttuvat luonteeltaan jatkuvammiksi ja osallistavammiksi. Howspace on mahdollistanut Soveltolle aiempaa monipuolisempia digitaalisia projekteja ja nostanut Sovelton roolia asiakkaidensa strategisena kumppanina.

pasi lehtiniemi copy.png

Vuonna 1999 perustettu Sovelto on keskittynyt henkilöstökoulutukseen ja konsultointiin, ja se kuuluu Suomen tunnetuimpiin koulutusyrityksiin. Niinpä henkilöstökouluttamisen ja konsultoinnin perinteiset käytännöt ja lainalaisuudet ovat yritykselle sen johtavan konsultin Pasi Lehtiniemen mukaan liiankin tuttuja.

”AIemmin tuskailimme, että perinteisillä metodeilla toteutettujen koulutusten vaikuttavuus tahtoi jäädä turhan ohueksi. Järjestettiin kenties parin päivän mittainen luokkamuotoinen tilaisuus, jota ennen ja jonka jälkeen ei tapahtunut oikein mitään. Väistämättähän siinä mietti niin palveluntarjoaja kuin asiakaskin, mikä koulutuksen todellinen vaikutus työntekoon pitkällä aikavälillä on,” Lehtiniemi pohtii.

Sovelto päätti kokeilla Howspacea koulutus- ja konsultointiprojektien osallistamisen ja vaikuttavuuden lisäämiseen. Työkalu brändättiin alusta lähtien nimellä Sovelto Space.

Sovelto Space on ollut käytössä jo kymmenissä erilaisissa asiakas-caseissa. Tähänastisten kokemusten perusteella Lehtiniemi kertoo useita esimerkkejä tavoista nostaa asiakasprojektien vaikuttavuus ja hyödyt uudelle tasolle. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana, hän naurahtaa.

Koulutusbudjettikeskustelusta liiketoiminnan strategiseen kehittämiseen

Pasi Lehtiniemi summaa, että aiemmin asiakkaiden kanssa keskusteltiin herkästi vain yksittäisistä koulutus- ja konsultointipäivistä sekä näiden kustannuksista. Sovelto Space on projektien laajentuneen keston ja vaikuttavuuden myötä tuonut keskusteluihin aimo annoksen strategista otetta.

”Parin päivän koulutusta tai pikkuprojektia käsitellään yleensä hyvinkin operatiivisena asiana, vaikka itse aihe olisi strateginenkin”, Lehtiniemi kuvailee. ”Mutta kun digitaalinen alusta tekee mahdolliseksi tärkeän asian pitkäkestoisen työstämisen ilman, että se syö kohtuuttomasti ihmisten aikaa päivittäin, keskustelukin asiakkaiden kanssa siirtyy ylemmälle tasolle. Yhtäkkiä puhummekin koko liiketoiminnan kehittämisestä emmekä vain yksittäisestä koulutus- tai konsultointikokonaisuudesta”, Lehtiniemi kertoo.


 

Innostuitko? Saat maksutta käyttöösi oman Howspace-työtilan, jossa voit uudella ja innostavalla tavalla toteuttaa konsultointiprosessin tai oppimiskokonaisuuden.